10 000 e voitto meni Jari Ropposelle

Yleinen
Kymppi-Katon viime vuoden arvonnan voittaja on salolainen Jari Ropponen. Onneksi olkoon Jari!
Yllättynyt voittaja sai Kymppi-Katon edustajat  vieraakseen 21. Tammikuuta 2019.
 – Tämä arvontavoitto oli todella hieno onnenpotku meille,  kertoo Jari. – Asun vaimoni ja kahden aikuistuvan lapsemme kanssa 1973 rakennetussa omakotitalossa. Itse olemme asuneet tässä 16 vuotta.
Talon katto on edelleen alkuperäinen, siis vuodelta 1973. Jonkin aikaa olen pohtinut katon uusimista, ja kyselinkin tarjouksia kattoremontista eri paikoista. Suhteellisen kilpailukykyisiä tuntuvat olevan eri toimijoiden hinnat, mutta palvelussa ja tuotteissa on olennaisia eroja.
En tuntenut Kymppi-Kattoa aiemmin, mutta olen nähnyt heidän markkinontiaan ja perehtynyt heidän www-sivuihin. Heidän palvelukonseptinsa tuntui aika hyvin hiotulta. Kymppi-Katolta saamani tarjous oli kokonaisuudessaan vakuuttavin, vaikka halvin se ei ollut.  Täytyy myöntää, että tuo 10 000 e arvontavoiton mahdollisuuskin kutkutti, vaikka tiesinhän että olen vain yksi tuhansista vastaajista.
-No, kerrankin oli tuuria kun voitto tuli kotiin! Kattoremonttiin varaamani summa säästyykin nyt muuhun käyttöön. Pian näen käytännössä miten ripeästi Kymppi-Katon ammattilaiset remontin hoitavat.
Valikko