Taloyhtiö
osui Kymppiin

Vantaalla As Oy Ajomiehenkuja 9 :n omakotitalot saivat uudet katot.

Kymppi-Katto toteutti urakan alusta loppuun tehokkaan tiimin ammattityönä. Hallituksen puheenjohtaja Seppo Pitkänen kertoo asukkaiden olevan  tyytyväisiä hankkeen toteutukseen ja Kymppi-Katon työhön. –  Jämäkästi tekivät,  kehaisee Seppo Pitkänen.

Vuonna 1986 rakennetussa kuuden omakotitalon ja autotallirakennuksen käsittävässä taloyhtiössä eleltiin alkuperäisten kattojen alla. Katot oli aikanaan maalattu ja nyt mietittiin, maalattaisiinko ne uudelleen.

Yli 30 vuoden ikäisen katon kunto puutteellisine aluskatteineen kuitenkin jo huoletti. – Tehtiin sitten katon kuntoarvio, jonka tuloksena todettiin  että vaikka vanhat kattomme eivät vielä vuoda, ne alkavat olla elinkaarensa lopussa. Naulojen kantoja oli noussut pelleistä esiin, aluspahveja roikkui ullakkotilassa ja monenlaisia ongelmia oli näköpiirissä, selostaa Seppo Pitkänen.

Kattoremonttiurakka rivitaloon
Katonvaihdon kaksi vaihetta. Toisen talon vanhaa kattoa puretaan, toinen on saanut jo aluskatteen ja käynnissä on ruodelautojen asennus.

Katonvaihdon kaksi vaihetta. Toisen talon vanhaa kattoa puretaan, toinen on saanut jo aluskatteen ja käynnissä on ruodelautojen asennus.

Kokonaan uudet katot

– Päädyttiin uusimaan katot kokonaan, jatkaa Seppo. – Otettiin muutama tarjous ja urakka sovittiin tehtäväksi  Kymppi-Katon kanssa, jonka palvelu tuntui kokonaisuutena vakuuttavimmalta.

– Meillä on tässä kuusi erillistä omakotitaloa ja kaikilla hyvin hoidetut pihat, joiden haluttiin tottakai pysyvän kunnossa remontin aikana, samoin pihan keskellä olevat kävelytiet eivät saaneet  rikkoutua työkoneiden alla. Hiukan meitä mietitytti, miten pihapiirin siisteys kärsii kattoremontin aikana.

Seppo Pitkänen

-Mitenkähän meidän taloyhtiön kukkaistutuksille nyt käy kun kattoremontti alkaa, huolestui Seppo

Rivakka tahti yllätti

– Remontin aikataulusta olin vähän huolissani, muistellen aiemmin teettämiämme putki- yms remontteja jotka kestivät ja kestivät, sovituista aikatauluista riippumatta, Seppo hymähtää. –

-Kymppi-Katon miesten rivakkuus ja tehokkuus kuitenkin yllättivät.

-Kahden viikon työn tuloksena kaikki kuusi taloa olivatkin valmiit ja kaikki jäljet korjattuna, purkujätteet poisvietyinä. Pihojen istutukset eivät kärsineet remontista. Yllättävän vaivattomasti kaikki sujui meidän kannalta, Seppo kiittelee. – Aamuisin työt alkoivat, paitsi helatorstaina taisivat pitää vapaata, Seppo muistelee.

-Jämäkästi toimivat, hyvin hiotulta tuntuu tuo Kymppi-Katon työskentelytapa.

- Teemme asennuksen ajaksi turva-aidat, jotta katolla on turvallista liikkua, sanoo työpäällikkö Juhani Härkönen.

– Teemme asennuksen ajaksi turva-aidat, jotta katolla on turvallista liikkua, sanoo työpäällikkö Juhani Härkönen.

Vastuullista työtä

Asennusvastaava Juhani Härkönen  kertoo, että myös työturvallisuusasiat on huomioitu Kymppi-Katolla asianmukaisesti. -Tehokas työtahti ei tarkoita työntekijöiden turvallisuudesta tinkimistä. -Vastuullisuus ja palveluhalu on meillä keskeistä, hän jatkaa.

Kokonaispalvelusta esimerkkinä tässä kohteessa vaihdoimme myös talojen huippuimurit uusiin, entiset eivät enää täyttäneet uudistuneen lain vaatimuksia koska liesituuletin ja ilmanvaihto olivat samassa, nyt ne ovat erillisinä. -Pyrimme olemaan aina perillä muuttuvista säädöksistä ja tekemään asioita tulevaisuudenkin kannalta jo ennakolta oikein, hän sanoo. Tätä asiakkaat arvostavat.

Seppo Pitkänen

-Kyllä Kymppi-Katto hoiti homman todella jämäkästi, suosittelen!

Jatkossa lisää

-Olemme kyllä hyvin tyytyväisiä kattoprojektiin ja saattaapa olla että käännymme saman firman puoleen sitten kun tulee tarve uusia ovia ja ikkunoita tai ulkoverhousta, Seppo Pitkänen tuumaa.

– Kuuteen taloon yhtaikainen remontti, siinä syntyy tekijäfirmalle kiinnostavaa synergiaa, varsinkin tällaiselle organisointikykyiselle kuten Kymppi-Katto on.

– Meille asukkaille on suuri etu se, että firma hoitaa hommansa nopeasti ja kiitettävästi läpi, minimaalisin häiriöin asumisen kannalta.

Suosittelen tätä tiimiä!

Lisää asiakastarinoita

Mikko Palenius

Isokyrö kattoremontti

Kattoremontti, Espoo

Ammattimiehiä Espoossa

Kattoremontti: Airiston mökki

Airiston vanha mökki heräsi eloon

Juha Mieto

Juha Miedon kattoremontti

Kymppi-Katto uusi Pertti Karppisen katon

Pertti Karppinen teki Jalo-katon

Valikko